sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Osa 7.1

Aiemmin tapahtunutta: Seitsemännen sukupolven perijäksi valittiin Gabriel Myrskyluoto. Gabriel vei vihille Aamun, jonka kanssa hän on pitänyt yhtä teini-ikäisestä saakka. Pariskunnalle syntyi esikoispoika Harry. Aamu odottaa parhaillaan perheen toista lasta.

********



Harryn oli aika varttua taaperoksi ja tapausta juhlittiin kakun kera. Gabriel oli töissä, joten synttärihulinaan osallistuivat tukevasti raskaana olevan Aamu sekä  isovanhemmat.




Harrysta varttui söpö taaperopoika! Hallitsevia luonteenpiirteitä ovat menevyys, toimeliaisuus ja leikkisyys.



Ikävä kyllä iloinen ilta sai dramaattisen käänteen, kun paikalle ilmestyi muuan mustapukuinen kutsumaton vieras. En lainkaan osannut odottaa, että Birgitan lähtö tulisi näin pian! Hän ei ehtinyt edes toteuttaa elämäntoivettaan :(



Harryn taaperoikä sai surkean alun, kun Birgian kuolema tipautti pojan tavoitepalkin kokonaan punaiselle.




Täytyi kiireesti alkaa opettamaan Harrylle taitoja, jotta tavoitepalkki saataisiin pois punaiselta ennen seuraavia synttäreitä.



Felix oli nyt leskimies. Lohtua tarjosivat perheen kissat Jasper ja Justiina. Kuvassa hellyyttä saa osakseen jompi kumpi, luullakseni Jasper.




Harry on selkeästi isän poika.




Harry oli paikalla, kun Aamun toinen synnytys käynnistyi. Poikaa tuntui kiinnostavan kuitenkin leikkipöytä enemmän, kuin tuleva sisarus.




Tervetuloa maailmaan, Henrika Myrskyluoto!




Felix sai syliinsä tuoreimman lapsenlapsensa, joka oli väreiltään aivan hänen edesmennen vaimonsa kopio. Samat pihkanväriset silmät ja mustat hiukset.




Henrikalle sisustettiin oma huone Gracen entisen huoneen paikalle.





Seuraavana iltana kauppareissulla Felix tutustui tähän violettisilmäiseen ikäneitoon nimeltä Jemina.




Kävi selväksi, että nämä kaksi niin sanotusti pitivät näkemästään. Ehkä Felix ei joutuisikaan viettämään elämän ehtootaan yksin.




Felix rohkaistui pyytämään Jeminan treffeille ja paikaksi valikoitui ravintola Kartano.



Jostain käsittämättömästä syystä ravintoloitsijan mielestä oli hyvä idea sijoittaa ensitreffejään viettävä pariskunta ravintolan suurimpaan pöytään ja vieläpä vierekkäin...




Felix ja Jemina eivät kuitenkaan antaneet kehnon pöytävalinnan pilata tunnelmaa. Ruoan jälkeen treffit jatkuivat baarin puolella tanssahdellen.





Treffit onnistuivat täydellisesti ja siitä hyvästä Jemina päätti lahjoa Felixin karaokelaitteella :D




Seuraavana päivänä Felix sitten kutsuikin Jeminan luokseen kylään, tietysti karaokea laulamaan.







Felixin heilastellessa Jeminan kanssa, Gabrielin ja Aamun arki pyöri vauvan ja taaperon ympärillä.



Pitäisikö olla huolissaan lapsesta, joka piirtää pelkästään kuvia simejä syövistä lehmäkasveista? No, ehkä Harry tähtää tulevaisuudessa luonnontiede-uralle...




Pian perheessä vietettiin jälleen synttäreitä, ja tällä kertaa kakkuja olikin kaksin kappalein.




Henrikasta kasvoi söötti taaperotyttö! Hän on selvästi perinyt ainakin äitinsä silmät. Henrikan hallitsevia luonteenpiirteitä ovat menevyys, toimeliaisuus ja siisteys, mutta myös marisemisen taidon hän osaa.




Ja tältä näyttää kouluikäinen Harry. Niin kovasti isänsä kopio on hän!




Seuraavana päivänä Harry aloitti koulun ja pojan huoneen sisustus päivitettiin taaperon huoneesta koululaisen huoneeksi.



Ja seuraavana iltana Felix puolestaan treffasi jälleen Jeminan. Tällä kertaa kohtaamispaikkana oli puisto.




Romanssi alkoi olla jo vakavaa laatua ja niinpä oli aika ottaa seuraava askel...



Jemina vastasi kosintaan myöntävästi ja muutti myös legacytaloon asumaan. Hän toi mukanaan ihan kohtuullisen rahasummankin, joka ei tosin tälle miljonääriperheelle ole juuri taskurahaa kummempi.


Jemina sai taloon muutettuaan pienen muodonmuutoksen. Hiukan harmi ettei nuo hänen kauniit violetit silmät voi periytyä tuleville sukupolville. 



Rakastunut pariskunta :) 



7 kommenttia:

  1. Ai että, niin ihanaa menoa taas! Jemina on kyllä kaunis simrouva, mukava että Felix löysi hänestä vielä kumppanin vanhoille päivilleen. Ja Aamu on vaan niin suloinen, ihanat hiukset ja meikki ja kaikki! Myös edellisessä osassa esiintynyt Flamingo-kylpylä saa hehkutuksia täältä, hauska idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpäs tutustua uuteen tarinaan :) Toki voin linkittää :) Ja kiitos aiemmasta kommentista, olen näköjään onnistunut missaamaan sen.

      Poista
  2. Olen iloinen Felixin puolesta! Jemina on erittäin nätti simrouva. Puhumattakaan siitä, että nyt talossa on taas yhdet apukädet jelppaamaan lastenhoidossa :D
    Aws, lapsista kasvoi niin söpöjä kummastakin!
    Ihania kuvia ja hauskannäköistä menoa, kiitos tästä!

    VastaaPoista
  3. Ps. Pohjasoilla vihdoin ja viimein uusi osa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja pitääkin käydä tsekkaamassa Pohjasoiden uusimmat kuulumiset :)

      Poista
  4. Voih, Harrysta ja Henrikasta kasvaa sukunsa mallin mukaisesti varsin söpöjä yksilöitä, tui! (en pääse yli siitä kuinka jalopiirteinen on näiden muksujen isä, Gabriel ;__;)
    Jotenkin söpö ajatus tuo vanhusten deittailu :3 oon ite ehkä sen verran kaavoihin kangistunut, etten ikinä jaksa vanhuksia parittaa toisilleen, kylmästi aina pistän ne odottamaan noutajaa, jos mahdollinen puoliso kuolee ennen aikojaan :D
    Oon ehkä maininnut aiemminkin, että Myrskyluotojen naapurusto on tosi ihana kaikkine yhteisötontteineen (tuo puisto <3) ja asuintonttien sisustuksineen! Aina kun näitä lukee niin tulee kauhee maxis match -nostalgia ja tekee mieli lähteä pelaamaan :D
    ihana osa taas! Jatkoa vaan tulemaan :)

    Ps. Stormeilla vihdoin jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Minäkin yleensä lähetän leskeksi jääneet vanhukset vanhainkotiin "noutajaa odottamaan", mutta koska Felix on legacyperijä, halusin keksiä hänelle jotain spesiaalimpaa viimeisiksi vuosikseen :) Ja Poukamassa tosiaan alkaa nyt pian kolmen vuoden pelaamisen jälkeen olla jo melkoisen paljon taloja ja yhteisötontteja. Tuohan se vaihtelua peliin (ja kuviin!) kun lähettää simit aina välillä yhteisötonteille hengailemaan. Myrskisten uusi osa on jo työn alla ja tarkoitus julkaista piakkoin. Pitäisikin käydä myös blogikierroksella lukemassa kaikki seurailemani simsblogit ajantasalle! :)

      Poista